Luku 1

Katselin hetken uutta hoitolaani Taivaankehrää. Mouruposki tuntui niin kivalle paikalle, että olin halunnut itse tehdä oman hoitolan. Vierelläni seisoivat Odessa ja Vision, jotka avustavat minua Taivaankehrässä. Onneksi, sillä muuten esimerkiksi hoitajat eivät olisi saaneet huoneita. Tai no, kyllä suunnittelin 14-huoneen itse, mutta se onnistui vain koska sain tietää Odessalta sen rakennustaktiikan. Visionkin on autellut huoneiden kanssa.

"Noh, eikös olisi aika avata?" kysyin tytöiltä. He nyökkäsivät. Menin kävelemään kohti hoitolan ovea, jonka edessä roikkui punainen nauha rusetilla. Vision ojensi minulle sakset, ja leikkasin sen. Nyt Taivaankehrä oli auki.

Oli hiljaista. Kukaan ei taputtanut tai hurrannut. Paikalla ei ollut ketään, paitsi me kolme.

"Tuleekohan tänne se ensimmäinen hoitaja?" Odessa tuumi.

"Toivottavasti." Vision pohti ja rapsutti hiuksiaan.

"Hei muuten, voisin kutsua siskoni Oonan tänne avustamaan. Mutta tuskin hän ottaa kissaa itselleen, hänelle se olisi muka liikaa vastuuta." Odessa ehdotti ja nyökkäsin tälle. Pian hänellä oli puhelin korvassaan.

"Hän tulee tuota pikaa." Odessa ilmoitti hymyillen soiton jälkeen ja sujautti puhelimen taskuunsa.

Pian saapui punatukkainen tyttö, jolla oli maastonvihreät vaatteet yllään. Odessa ja Vision olivat jo menneet sisälle jatkamaan rakentamista, mutta minä olin jäänyt ulos odottamaan Oonaa. Kun näin tytön, ilahduin.

"Tervetuloa Oona!" huudahdin tervetuliaistoivotuksen ja heiluttelin hänelle kättä.

"Ööh, anteeksi, olen Patukka, olette varmasti siis erehtyneet henkilöstä." tämä selitti ja haroi hiuksiaan.

"Ai, no, anteeksi. Oletko tulossa tänne hoitajaksi?" kysyin toiveikkaana.

"Joo, kun olin nähnyt sen mainoksen." Patukka kertoi hymyillen.

"Minkä mainoksen?" ihmettelin, sillä en ollut minnekkään mainosta pistänyt.

"Ai, no, ainakin et mainoksessa poseeranut. Siellä oli kaksi tyttöä. Toinen oli punatukkainen ja vihreäsilmäinen, toinen musta, ja sen hiustyyli oli minun mielestä japanilainen. Ja sitten oli vielä jotain kaksi kissaa, mustavalkoinen ja valkoinen mustalla korvalla." Patukka kuvaili.

"Heh, varmaan Odessa ja Vision. Hyvä tytöt." naurahdin.

"He myös lupasivat avajaisten kunniaksi lottoa. Päävoittona olisi 100 kolikkoa." Patukka jatkoi. Suuni loksahti auki. Mistä minä kaivaisin tuollaisen rahasumman, jos joku sellaisen voittaisi??

"Jaa... Mutta, tule sisään, täällä alkaa olla vähän kylmä." vakuuttelin ja vein meidät sisälle.

Vein Patukan istumaan takkatulen äärelle pinkille sohvalle.

"Oho, sinne on tullut joku poika ja tyttö tuonne ovelle." Patukka huomautti kun vilkaisi taakseen ja käännyin. Totta, siellä odotti vaaleissa vaatteissa vaalein hiuksin poika ja selkeä Odessan kopio, näköjään Oona. Juoksin nopeasti hakemaan heille ovet. Halasin Oonaa, ja hieman ujosti kättelin poikaa. Poika katseli hämmentyneenä ympärilleen.
"Jaa, löytäisinköhän sen naisen täältä..." tämä tuumi.

"Tervetuloa teillekin kahdelle! Istahda sinä poika vain tuolle sohvalle ja ota keksejä. Minä vien Oonan mukanani." sanoin hymyillen ja vein ensin pojan istumaan pinkille sohvalle, ennen kuin otin Oonaa kädestä kiinni ja vein Odessan luo.
"Sisko!" tämä ilahtui nähdessään hänet ja rutisti tätä.

"Minulla olisikin PAALJON ideoita hoitolaa varten." tämä kertoi ja näytteli papereitaan.

"Hieno juttu. Mutta minun pitää nyt ohjailla kahta uutta hoitajaa, palaan pian..." kerroin tytöille.

"Ai onko meille tullut jo hoitajia..." Odessa ihmetteli perääni, mutta se sai nyt luvan odottaa. Onneksi Patukka ja poika jäivät kiltisti istumaan aulaan mihin jätin heidät, etteivät vain eksyisi.

"Haetaanko teille nyt kissat?" huikkasin heille. Patukka nyökkäili ja poika kohotti olkapäitään, ja tuli peräämme. Vein meidät huoneeseen, missä oli kissamylläkkä päällä.

"Etsikää nyt teille mieleisenne kissa." sanoin ja menin seinälle nojaamaan. Patukka ryntäsi heti etsimään, ja poika hitaammin perässä. Pian Patukka jo rynsi minun luokse erikoisenväritteinen kisaa sylissään.

"Ihana valinta! Nyt voit keksiä sille nimen. Se on poika." selitin tälle.

"Hmm... Oliivi... Olivia! Ai niin, sehän oli poika... OlivER!" tämä keksi.

"Osuva nimi. Onko se lempinimi vai keksitkö pidemmän nimen? Entäs sukunimi?" pommittelin kysymyksiä kiihtyneenä. Onnekis hän sai selkoa.

"Ehkäpä lempinimi olisi Oliver. Oliver Oliivien Oodi Niuku-Tiukunen." tämä päätti.

"Loistavaa! Nyt menet näiden paperien kanssa Visionin luo, hänen toimistonsa on tuossa seuraavassa huoneessa vasemmalla." kerroin ja annoin tämän syliin kissan tiedot.

"Ai, kiitos..." tämä puuskutti kun sai paperit ja meni jalat laahaten pois huoneesta, Oliver iloisesti paperien päällä. 

Poika tiiraili tarkkaan kissoja huoneessa. Katsahdin tähän kysyvästi ja hän huomasi sen.

"Ai niin, unohdin esittäytyä. Olen Jarno, neitiseni." tämä kertoi kohteliaasti ja antoi suukon käteeni.

"Ooh miten kohtelias olet... Mutta valitsitko jo kissasi?" sanoin punastuneena. Poika kääntyi taas kissojen puoleen, ja pian näki yksinäisen harmaan kissan nurkassa.

"Taidanpa." hän vastasi.

"Siinä tapauksessa, se on ihana valinta! Nyt voit keksiä sille nimen. Se on poika." sanoin samat sanat kuin Patukallekin.

"Ööh... No ei tuosta turkista tule mieleen kuin vain kivi... ehkä Rock. Joo, en ole mistään luovimmasta päästä." tämä selitti.

"Osuva nimi. Onko se lempinimi vai keksitkö pidemmän nimen? Entäs sukunimi?" toistin samoja sanoja Jarnolle. Hän päätti kissan nimeksi Rokahtava Rompe Rodeum. Pidin nimestä, ja se oikeasti sopi kissalle, jonka turkki oli kuin kiven epätasainen ja jännä pinta. Kun olin ojentanut tälle paperit, tämä pystyi paremmin niitä kannattamaan kuin Patukka, lienee miehyydestä. Sitten tämä yritti saada Rockin paperien kyytiin kuten Oliverkin oli. No ei tietenkään onnistunut, sillä Rock alkoi raapimaan vimmatusti pienillä kynsillään Jarnoa. Ja Jarnon oli vaikea puolustautua paperien kanssa.

"Rock! Lopeta ja heti!" huusin tälle silmänräpäyksessä. Rock mulkasi minua, mutta kuitenkin lopetti. Tämä laittoi kätensä puuskaan.

"Mene nyt kiltisti Jarnon mukana. Hän on nyt sinun hoitajasi. Olisit siitä nyt iloinen." yritin selittää kissanpennulle. Tämä pyöritti silmiään, mutta kuitenkin nousi Jarnon syliin.

"Kiitos." tämä kiitti.

"Eipä kestä." sanoin, kaivoin taskustani pari laastaria ja painelin ne Rockin raapaisemiin kohtiin.

"Ja vielä tuosta kiitos." tämä kiitteli.

"Eipä siinä mennyt hirveästi vaivaa. Mene noiden paperien kanssa Visionin luo, hänen toimistonsa on tuossa seuraavassa huoneessa vasemmalla." kerroin toimiston sijainnin. Jarno nyökkäsi ja lähti.

*Ää, mäkin haluan kisun.* ajattelin ja katsahdin kissoihin. Pian kaikilla oli naama minuun päin, ihan kuin olisivat lukeneet ajatukseni. Noh, entten tentten ratkaisi. Suljin silmäni ja aloitin jutun.

"Entten, tentten, teelikka mentten, kisun mis... Hetkinen, miten se jatkuikaan? Noh, mis voitti." päätin ja avasin silmäni. Osoitin keltaista kissanpentua, jolla oli valkoinen vatsa.

"JEEEEEEEE!" pennun ääni raikui huoneessa ja alkoi juoksemaan ympäri huonetta energisenä. Pian hän kaatoi minut törmäämällä voimakkaasti vahingossa.

"Hups..." tämä inahti nolona.

"Ei se mitään. Kunnon Hups-uilija. Olet minulle täydellinen hoidokki." naurahdin. Tämän ilme kirkastui.

"Nimesi olkoon Hupsu. Olet energinen, ja energia tulee auringosta heh. Aurinkoinen Hups-Uilija, ööh, Taivaankehrä, Taivaankehrä, Taivaankehrää... Kehräläinen! Aurinkoinen Hups-Uilija Kehräläinen." keksin nimen. Sitten otin Hupsun tietopaperit ja menin Visionin toimistoon.

"SIIS TÄMÄ ALKAA JO HETI MENESTYMÄÄN, KUN TÄNNE TULEE HOITAJIA!" tämä kiljahti innoissaan, nousi mustalta tuoliltaan ja tuli pomppien rutistamaan minua.

"Jep. Mutta hei, päätin ottaa tämän kisun hoidokikseni." kerroin ja näytin Hupsua, sekä laskin tiedot.

"Mainiota! Muuten, sä unohdit taas sun avaimet." Vision kertoi ja ojensi avaimet, jossa oli punainen sydänavaimenperä ja sininen seiska.

"Hups." sanoin, ja sitten aloin nauramaan korvia huumaavasti.

"Me ollaan molemmat hups-uilijoita." Hupsu selitti naurujeni välistä. Vision nyökkäsi ymmärtäväisyyden merkkinä. Sitten kun olin rauhoittunut hyvästelin Visionin. Odessa tuli huoneeseen valkoinen kissa sylissään.

"Ajattelin ottaa kissan, jos sopii. Se olisi Lumi Loviisa Leila Lehtiturkki, lyhyemmin Lumi." Odessa selitti. Nyökkäsin ja näytin Hupsua sylissäni.

"Nälkä!" poika yhtäkkiä valitti. Otin taskustani minttukarkin ja ojensin sen Hupsulle, joka alkoi syömään sitä innokkaasti.

"Ai niin, sehän pitää murskata sinulle." muistin, otin karkin ja rikoin sitä karkkipaperin sisällä. Sitten ojensin sen Hupsulle, joka kaatoi muruset suuhun.

"Nam." hän sanoi ja nuoli huuliaan.

"Muuten Kirsikka, tuolla olisi yksi hoitaja lisää, esittäytyi Talvikiksi. Tällä oli jo kissa mukanaan." Odessa kertoi.

"Tuo hänet tänne, niin hän sitten täyttää tietopaperit, kun valmiiksi hänen kissan tietoja tuskin löytyy. Itse menisin nyt esittämään Hupsulle huonetta.kun Huh, miten rankka päivä!" sanoin apulaisilleni ja vein karkin mausta nauttivan Hupsun huoneelle.

"Toivottavasti pidät huoneesta." samoin sille avatessani oven, koska pojat eivät yleensä pitäneet pinkistä.

"Mahtava väri! Ihanan yksinkertainen!" Hupsu huudahti nähdessään ympäristön ja meni säntäämään huoneeseen. Hymähdin ja menin hakemaan kaapista hyrrän.

"Tässä on lelu." esittelin ja laitoin sen lattialle. Poika alkoi tutkimaan kiinnostuneena sitä.

"Miten se toimii?" hän yhtäkkiä kysyi. Hikeennyin, kun en itse ollut varma.

"Kai tätä pitää pyörittää tästä... Se on arvoitus höpsö. Tämän lelun ideana on keksiä sen toimimistapa." keksin tekosyyn, joka upposi täydellisesti.

"Aika jännä!" tämä kommentoi ja näperteli leluaan. Jätin pennun leikkimään lattialle kub menin itse makaamaan sohvalle. Olin rättiväsynyt. Hupsu tuli hyppimään päälleni hyrränsä kanssa.

"Leikitään leikitään!" tämä sanoi innokkaasti.

"No okei. Selvitellään vaikka tuon hyrrän arvoitus." ehdotin ja haukottelin. Olisin mielelläni nukkunut.

"Ai sen nimi on hyrrä? Oo." tämä ihasteli ja tuijotti hyrrää lumoutuneena. Sitten me alettiin selvitellä sen arvoitusta.

###puolen tunnin päästä###

Hupsu nukahti melkein seisaalteen kun tuijotti hyrrää miettiessään sen toimimistapaa. Itsellänikään ei välähtänyt sen paremmin.

"Ehkä pitäisi mennä nukkumaan?" kysyin ja katsoin kelloani ranteessani. Se näytti kuutta. Vaikka en koskaan ollut näin väsynyt siihen aikaan, olin silti. Hupsu nyökkäili vastaukseksi ja kupsahti suoraan maahan. Hän haukotteli makeasti, kunnes oli jo unessa. Otin kaapista pienen tyynyn ja nostin pennun sille. Sitten kiikutin sen sänkyni tyynyn vierelle. Itse vaihdoin pyjamaan ja harjasin hampaani.

*Milloinhan Hupsun pitäisi alkaa pitämään huolta siisteydestään?* ajattelin viedessäni paitaani ja hamettani pyykkäriin. Olin jättänyt kengät ja "pomohatun" huoneelle, eli olin paljailla varpailla. Heitin vaatteeni pesukoneeseen ja sitten laitoin koneen hyrisemään. Onneksi vaatteet olivat samaa väriä. Ja vastaus siihen miksi pesin vaatteitani: ne oli hieman sotkeutunut leipoessani aulan keksejä. Odottaessani pyykkiä menin huoneen vessanpuolelle peilin eteen, otin vanhan kampani esille ja harjasin hiuksiani. Sitten tein vielä nopeasti letin yöksi. Kun pyykkäristä kuului:

"Piip piip piip!"

Olin juuri tullut valmiiksi hiuksieni kanssa. Laitoin kamman takaisin taskuuni ja menin laittamaan vaatteet kuivumaan.

"Moi Kirsikka!" joku tervehti minua ja meni harjaamaan hampaita vessaan. Luulin häntä Patukaksi.

"Moi vaan Patuu..." lauseeni pysähtyi lyhyeen kun näin punatukkaisen tytön sijasta pinkkitukkaisen.

"Ai, anteeksi. Olen Talvikki." tämä selitti.

"Aaa. Odessa kertoikin sinusta." oivalsin. Tuijotimme toisiamme hetken sanomatta sanaakaan.

"Oletko sinäkin menossa nyt nukkumaan?" kysyin huomatessani tytön käsissä harjan ja tahnan.

"En, pesen vain hampaani valmiiksi. Sointun kanssa ajattelimme vetää yövitsejä." tyttö selitti.

"Ja Sointu on kissasi?" varmistin. Tyttö nyökkäili.

"Itse menen tässä nukkumaan, on ollut tällainen rankka päivä." kerroin ja laitoin vaatteet vihdoinkin siististi roikkumaan.

"Kiva pyjama muuten." tyttö sanoi.

"Ai, kiitos. Mutta menen itse tästä nukkumaan, on ollut rankka päivä... Moikka!" hyvästelin hieman nolona katsoessani sinistä My Little Pony - pyjamaani.

"Mfoöika!" tämä hyvästeli harja suussaan. Kävelin nopeasti huoneelle. Entä jos Hupsulle on sattunut jotain? Päästyäni huoneelle tajusin, että jätin avaimen sisälle.

"Voi kakku..." kirosin.

"Sehän on kakka eikä kakku." kuului ääni oven viereisestä pensaasta. Sieltä tuli esiin Hupsu.

"Seurasin sinua." tämä sanoi ylpeänä.

"Mutta sinä nukuit..." ihmettelin.

"Teko." tämä paljasti.

"Noh, olit aika hyvä. Mutta mennään nyt Visionille kysymään avainta." kerroin.

"Mutta sinullahan on." poika ihmetteli.

"Lukkojen takana huoneessa." sanoin harmistuneena.

"Ai sekö jossa on sydän ja seiska?" Hupsu kysyi.

"Joo. Onko se sinulla mukana?" kysyin toiveikkaasti.

"Itse asiassa se juuttui sohvan sellaiseen juttuun etten itse saanut sitä pois." Hupsu sanoi syyllisen kuuloisena.

"Et ole tosissasi." sanoin järkyttyneenä. Menimme tuota pikaa Vidionin luo. Soitin ovikelloa vimmatusti.

"Mitäs nyt?" Vision kysyi, hänen katseensa osui pyjamaani.

"Avain jäi lukkojen taakse." kerroin yrittäen pysyä rauhallisena.

"Tyypillistä Kirsikkaa." tyttö naurahti ja otti vara-avaimen. Menimme kävelemään huoneemme ovelle ja Vidion avasi sen hetkessä.

"Öitä!" tämä huikkasi mennessään.

"No niin Hupsu, missä avain on?" kysyin hermostuneena. Pentu johdatti minut toidelle sohvalle. Se oli jäänyt nurkkaan väliin.

"Miten. Ihme. Essä. Olet. Saanut. Tämän. Ahdet. Tua. Tänne?" ihmettelin vetäessäni sitä.

"Ööh... En muista." Hupsu sanoi. Vihdoin avain lähti irti.

"Älä enää leiki avaimella." pyysin kissaani. Tämä nyökkäsi ja hyppäsi sitten sängylle tyynyyn. Tai siis puoleenväliin sänkyä. Nostin sitten pojan loppuun asti. Sitten se kipitti tyynylle kuorsaamaan. Ja itse menin sänkyyn nukkumaan.