Luku 1

Carnelian City oli tänä päivänä loistava. Vehreys oli kukoistamassa, aurinko paistoi, kaikkea hyvää. Minä, Rosalina, asuin juuri siinä paikassa. Aika lähellä kaupungin sydäntä asuin isäni kanssa. Talomme oli pieni puumökki, joka oli ulkoapäin pieni, mutta mielestäni myös todella söpö. Oven edessä oli pieni terassi, ja oven molemmilla puolilla koreilivat loistossaan olleet ruusupenkit. Kodistani ei sitten sen enempää, sillä piti keskittyä nykyhetkeen. Olin tällä hetkellä Carnelian Cityn pienessä ruusupuistossa. Näin ihmisiä pokemoniensa kanssa, vähän missäkin tekemisissä. Pienemmät pokemonit leikkivät hiekkalaatikoilla, keinuivat tai laskivat liukumäkeä. Vanhemmat olivat taas kesätöissä, urheilemassa, tai tekivät mitä lystäävätkään. Katselin haikeana, kun pieni bulbasaurin poikanen kiehnäsi hiekkalaatikossa, miten suloinen! Olin aina haaveillut omasta pokemonista, jopa kokonaisesta tiimistä! Olin jopa päässyt haaveissani niin pitkälle, että haluaisin suorastaan championiksi! Siihen olisi kuitenkin vielä pitkä matka...
Penkilläni istuessani tuijottaen bulbasaurta, tuli todennäköisesti hänen omistajansa istumaan viereeni, sillä tämä rykäisi ja kutsui:
"Pulla, tänne!"
Bulbasaur ravisti itsensä hiekasta ja tepsutti sitten iloisesti klurnuttaen.
"Anteeksi, mutta erehdytte pokemonista, tämä on minun", poika rykäisi, otti Pullan syliinsä ja leuka pystyssä marssi pois. Huokaisin syvään ja jatkoin kököttämistä.

Kun sain tarpeekseni siitä, että Pulla oli lähtenyt eikä ollut mitään kivempaa katsottavaa ruusupuistossa, lähdin sitten takaisin kohti kotia. Matka ei ollut pitkä, ruusupuistoon oli kotoamme vain jotain sata metriä.
Päästyäni ovelle työnsin avaimen lukkoon ja avasin oven. Kotona ei ollut isää, joten lähdin vasemmalla olevaan makuuhuoneeseeni. Otin lyijykynää ja paperia esille, jolloin aloin piirtämään ääriviivoja Pullasta hiekkalaatikolla. Kesken kaiken yllätti kuitenkin rummutus oveeni. Tunnistin sen heti isäni "koputukseksi". Se oli kyllä vain oveni hakkaamista, ja olinkin todella yllättynyt, kun se ei ollut vielä lähtenyt saranoiltaan.
"Sisään", annoin luvan, ja odotettu vieras astui sisälle. Caspian, vanha mies, entinen eliittinelikon jäsen, melkein voitti championin, joka kuitenkin päihitti nipin napin. Isäni oli aiemmin kuuluisa, nykyään jäänyt muilta unholaan. Hän ei ole käynyt poissa talosta kahteenkymmeneen vuoteen, koska hänellä kuulemma oli käynyt jotain noloa tai jotain, siinä championin kanssa olleessa taistelussa, ja sulkeutui siksi kotiimme. Minä olin aina se, joka kävi kaupassa, ja kaikkea muuta mitä piti tehdä ulkona. Isäni oli pitkä, punatukkainen ja sinisilmäinen kiltti mies, joka oli omalla tavallaan ainutlaatuinen.
"Hyvää 16-vuotissyntymäpäivää Rosalina", isäni onnitteli hymyillen. Olin täysin unohtanut syntymäpäiväni, sillä ajatukseni olivat olleet vain aina haaveilemassani pokemonissa.
"Tule tyttöseni. Minulla on sinulle näytettävää."
Isä tuijotti siniset silmät porautuneina minuun edelleen hymyillen.
"Selvä", sanoin uteliaisuudesta kiinnostuneena.
*Mitähän isälläni on näytettävää?* tuumailin mielessäni.

Isä vei minut hänen huoneeseensa, ja avasi salaoven vaatekaapistaan. Hän johdatti meidät tunnelia pitkin omaan salaiseen pokemonareenaan maan alla. Keskellä oli iso pyöreä kenttä, katossa muutama vahva lamppu. Oli ilo taas päästä isän ympäristöön, sillä hän vietti aikaansa juuri areenallaan omia pokemonejaan harjoittaen, pokemonithan tarvitsevat verryttelyä ina, ja isä tekemistä. Pukuhuoneesta tuli esiin lentäen articuno, legendaarinen sininen lentävä pokemon. Se syöksyi ottamaan meidät iloisesti vastaan.
"Hei Arco, olen vain käynyt Rosalinan huoneessa minuutiksi", isäni naurahti kun articuno pyöri vimmatusti omistajansa ympäri.
"Charm!" isä kutsui.
"Kuka se on?" kysyin, varmasti joku pokemon!
"Saat nähdä pian", isä lupasi hymyillen salaperäisesti, ja siinä samassa kuin salamaniskusta lähti ravaamaan pieni charmander kohti meitä.
"Char char!" se hihkui innoissaan ja hyppeli isäni ympärillä.
*Ääh, miten tyhmä olinkin, tietenkin Charm on charmander! Sehän perustuu selkeästi hänen lajiinsa!* älysin. Olinpa täysi idiootti!
"Rosalina. Tässä on sinun syntymäpäivälahjasi", isä huokaisi hymyillen, ja ojensi minulle laatikon.
"Tuossa sinulle pokedex. Tarvittavat välineesi ovat tuolla."
"M m m mihin minä ta ta ta tarvitsen jotain po po po pokedexiä?" änkytin.
"Olen huomannut kaikki pokemon-, champion- ja kaikki muutkin haaveesi. Tuossa iässä olet valmis aloittamaan toteutuksen puolen", isä selitti, "Avaa tuo."
Tein työtä käskettyä. Laatikossa, siis pokedexissä, oli kolme normaalia pokepalloa, sekä 100grää, eli gold ribboa.
"Sinun on aika lähteä maailmalle etsimään oma seikkailusi, kuten minä aikanaan", isä kertoi.
"E e entä sinä? Ka ka kai sinäkin tulet?" kysyin shokissa.
"Minä jään tänne. Minulla on vielä Arco ja muut neljä pokemonia", isä kertoi rapsuttaessaan päälaesta mainitsemaansa pokemoniaan, "Minä ihan pyydän, että otat Charmin omaksesi, ja lähdet seikkailuun. Minä olisin onnellinen jos tekisit niin."
Tuumailin ja punnitsin hetken isäni sanoja. Charm meni jalkojeni juureen vaatimaan pääsyä syliin, johon sitten otin hänet.
"Hyvä on", huokaisin, ja pohdin, katuisinko päätöstäni myöhemmin.