Luku 2

"Rosalina. Minä... Anna anteeksi kun vähän kuin... Heittäisin sinut ulos talosta..." isä pahoitteli surkeana, "Kai sinä omasta tahdostasi haluat lähteä matkaan?"
"Joo. Se olisi upeaa olla champion. Mutta olisin halunnut vain mennä sinun kanssasi", selitin haikeana, "Miksi et voi tulla?"
"En voi kertoa, anteeksi", isä selitti surullisena.
"Ei se mitään", huokaisin.
"Onko kaikki tarvittavat repussa? Pokepallot, gold ribbot, pokedex, kartta?" isä kysyi.
"Et sinä mitään karttaa antanut", ihmettelin.
"Ai niin, unohdin anteeksi", isä selitti hiukan naurahtaen, "Unohdin sen keittiön pöydälle."
Isä haki pienen ja vanhan taiteltun paperin.
"Kartta on iso. Siinä on kaikki Sieran paikat, salit, championit, kaikki. Tuolla oikealla reunalla on lista paikoilla olevista pokemoneista", isä selitti ja osoitteli paperia eri kohdista, kun olin avannut sen. Kartta oli tehty hienosti ja yksityiskohtaisesti.
"Selvä. No niin, Charm, mennään", kehotin pokemonia, "Hyvästi isä!"
Menin vielä isän kanssa rutistuksiin. Kyyneleet valuivat silmistäni isän paitaan.
"Tarvitset vielä tämän", isä sanoi, ja laittoi kaulaani kaulakorun, jossa oli kultaketju, sekä valkoinen ovaalinmuotoinen koriste.
"Tällä puhut ja ymmärrät pokemoneja. Sitä varten että voit kommunikoida myös niiden kanssa, joita et normaalisti ymmärtäisi", isä selitti, "Esimerkiksi Charm tarvitsee juuri tuota. Se vaan riippuu itse pokemonista, ei lajista."
"Kiitos", kiitin surullisena ja yritin hymyillä posket kipeinä, "Charm. Meidän on aika lähteä."
"Jee, seikkailuun!" Charm hihkui innoissaan ja juokis ympyrää häntäänsä jahdaten, "WOHOO!"
"Tuletko palloon vai haluatko kävellä?" kysyin.
"Ihan kävellä vain, olen jo iso poika", charmander uhosi yrittäen esittää urheaa. Sitten aloimme kävelemään poispäin kodistani.
"Noh, iso poika. Minne haluaisit mennä ensimmäiseksi?" kysäisin jossain päin keskustaa hymyillen, koska Charmin näkeminen sai koko ajan minut hymyilemään. Tai noh, olinhan minä saanut aloituspokemonin, olin siis ottanut ensimmäisen askeleen kohti championin haastamista!
"Eihän täältä pääse kuin vain Route ykköselle", Charm selitti.
"Miten sinä sellaista päättelit?" kysyin ja käännyin taakseni katsomaan punaoranssia pokemoniani. Hänellä oli kartta pienissä käsissään... Se kartta mikä isäni oli minulle antanut!
"Kunnon kelmi!" naurahdin, "Voit kyllä halutessasi tutkia sitä rauhassa."
"Milloin nappaat uuden pokemonin? Casu sanoi että haaveilet championisuudesta... Ja minä en ainoana pysty päihittämääm sen huippukoulutettuja pokemoneja!" Charm selitti kauhistellen viimeistä lausettaan.
"Älä nyt suotta murehdi. Meidän pitää sitä ennen päihittää eliitit, ja niitä ennen salijohtajat. Ja niitä ennen, kehittää sinua, ja kauan. Ja kyllä minä kaverin sinulle nappaan pian, toivottavasti", selittelin.
"Mutta miten voin harjoitella, jos minulla ei ole vastustajaa?" Charm väitteli.
"Sepä on hyvä kysymys", tuumailin, "Mutta ajattelin heti ekassa paikassa olevaa pokemonia, jotta se kehittyisi nopeammin. Antaisitko sen kartan?"
Charm ojensi kartan ja otin sen käsiini, avaten sen laajemmaksi.
"Noh, tästä Carnelian citystä pääseekin vain Route ykköselle. Siellähän olisi sitten aika monta pokemonlajia, dedenne, ledyba, lillipup, nidoran, pidgey ja scatterbug. Dedenne olisi aika kiva", päätin.
"Dedennet ovat kyllä yleensä aika ärsyttäviä ja haastavia pitää kurissa. Tai ainakin kaikki tapaamani dedennet", Charm kertoi.
"Mainiota, halusinkin yhden haastavan pokemonin tiimiini", sanoin tyytyväisenä, ja Charm mutristi suutaan selkäni takana.
"Mutta kun kerran sanoit noin, kannattaa ostaa Pokemartista jonkun paremman pallon kuin tällainen normaali pokepallo. Saataisiin todennäköisemmin kiinni", kerroin.
"Selkis. Pieni kävelylenkki Carnelian cityssä ennen kuin lähdetään kotoa", Charm totesi häntä hiukan heiluen ilosta.
Pokemart oli pieni ostoskeskus keskellä Carnelian cityä, jonka ympärillä oli alueen koreat kerrostalot. Pokemart näytti itse asiassa aika pieneltä keskellä kerrostaloja, mutta se oli huomattavasti silti ostoskeskus. Minä ja Charm käveltiin liukuovista sisälle, jotka avautuivat automaattisesti.
"Tervetuloa Pokemartiin", kaiutin sanoi robottimaisesti, josta Charm säikähti ja hyppäsi pelosta syliini.
"Etkö ole koskaan käynyt Pokemartissa?" ihmettelin.
"En. Olin Casun uusin tiimiläinen, ja ei hän ehtinyt harjoittaa minua kuin tasolle viisi", Charm selitti ja selitti sen jälkeen naurahtaen, "Kaya oli aina se joka kävi ostoksilla kun sinä et ollut vielä olemassa. Sitten Marthal hoiti homman sinun synnyttyäsi, sillä Kaya oli sinusta riippuvampi kuin isäsi."
Tirskahdin, ja kuvittelin dragapult Marthalia Pokemartissa: kaikki olisivat varmaan jo karanneet pois, tämähän oli mielestäni hiukan pelottavakin, haha! Ja tulityyppinen Kaya-cinderace pyörimässä ympärilläni, hehe. Nauroin ajatuksistani, ja Charm tuijotti kummastuneena minua vierestä.
"Pulla? Pulla?!" kuului sen tutun pojan ääni vasemmalta. Tuttu pieni bulbasaur oli makaamassa liikkumattomana lattialla. Se selkeästi kuitenkin hengitti. Poika lähti juoksemaan hakemaan terveydenhoitajaa. Pullan vieressä seisoi hämmentyneen näköinen espeon, kun kerran suuri ihmis- ja pokemonjoukko oli kerääntynyt ympärille.
"Mitä täällä tapahtui?" kysyin ihmeissäni yhdeltä mieheltä, jolla oli vaporeon.
"Noh. Tuo poika tuossa, hänellä oli pulla, siis leivos, kädessään ja hän söi sitä. Niin keskittyneenä leivokseensa hän oli törmännyt tuon espionin omistajaan, joka oli sokea, ja pulla tipahti lattialle. Tuo espeon oli kuulemma hirveä herkkusuu, ja se söi sen pullan. Poika suuttui ja haastoi taisteluun. Parka bulbasaur hävisi heti espeonille, joka käsitteli sitä muutenkin hellävaraisesti, ja nyt "Pulla" on pyörtynyt", mies selitteli tarinaa. Katsoin huolestuneena bulbasauria, kun pari terveydenhoitajaa kiirehti pokemonin luo omistaja vanvedessään.
"Se on vain pyörtynyt", toinen heistä naurahti heidän tutkittuaan Pullaa, "Ostakaa vain jompi kumpi revive niin se on taas virkoutunut. Ei sen kummempaa."
"No paljon se ihme revive maksaa?" kysyi omistaja ihmeissään.
"Jos haluat saada puolet hp:eista takaisin, 200 gold ribboa, jos haluat täydet hp:eet, 300 gold ribboa. Jälkimmäinen on järkevämpi ostos", kertoi toinen terveydenhoitaja.
"Pah, ryöstöhinta!" poika tuhahti.
"Noh, voit tulla meille tekemään sen puolestamme. Pitää tehdä mutahieronta koko pokemoniin, sen jälkeen antaa kymmenen suukkoa ympäri potilasta, sitten yhdistellä pallokalan piikkejä, lehmän vatsalaukkua, kaikenlaisia samantapaisia raaka-aineita. Noh tuletko?" ensimmäinen terveydenhoitaja kysyi, selkeästi hiukan muuttaen työtä, jotta paran bulbasaurin saisi taas pian virkeäksi. Poika kuitenkin uskoi terveydenhoitajaa, ja lupautui maksamaan, koska ei omistanut toistakaan pokemonia.
"Mene sinä nyt vaikkapa ostamaan uusi pulla. Leivos siis. Sillä aikaa hoidamme pokemoniasi", toinen terveydenhoitaja lupaili, ja sitten yhdessä naiset kantoivat Pullaa pois, kohti Pokecenteriä, sellaista parantamispaikkaa, jossa myytiin esimerkiksi pokemoneja, ja virkoitettiin niitä.
"Noh, mennään nyt ostamaan palloa", sanoin Charmille, jonka olin unohtanut hetkeksi keskittyessäni Pullaan. Charm oli kadonnut.
"Charm! Charm!" huutelin hätääntyneenä, ja työntelin väkijoukkoa pois edestäni. Jatkoin huutelemista hysteerisenä, ja huomasin muutamat mulkaisut itseeni. En kuitenkaan välittänyt, sillä tärkeä pokemonini oli hukassa.
"CHARM!" huusin täyttä kurkkua. Samassa kuului kuulutuksesta ääni:
"Menkää rauhoittamaan vaaleatukkaista tyttöä kerroksella yksi, Pokecenterin edustalta."
Pian kaksi virkapukuihin sonnustautunutta miestä tuli luokseni kun kiljuin ja juokdin karkuun. He ottivat minua molemmista kainaloista kiinni, molemmat eri puolilta.
"ÄÄÄÄÄÄÄ!" huusin shokissa ja yritin rimpuilla, "PÄÄSTÄKÄÄ MINUT!"
"Emme, ennen kuin rauhoitut", toinen sanoi.
"EN VOI RAUHOITTUA!" karjaisin raivoissani ja potkaisin juuri puhunutta miestä herkille. Mies ulvaisi kivusta ja meni pitelemään hammasta purren päästäen minut vapaaksi. Livahdin siitä sitten helposti pois toisen miehen otteesta, ja lähdin juoksemaan ympäri ostoskeskusta.
Vessojen kohdalla juostessani neljättä kierrosta avautui miespuolisten pokemonien vessan ovi, ja sieltä asteli kukapas muukaan, kuin rennosti kävelevä Charm. Perässäni oli jo peräti kuusi järjestelmänvalvojaa, ja shoppailijoita käskettiin pysyä kaukana minusta. Olin kuitenkin niin hulluudenhuolestunut Charmin katoamisesta, että en välittänyt pätkääkään.
"Mitäs täällä mekkaloidaan?" Charm ihmetteli, ja silloin kuulin sen ensimmäisen kerran pojun ääneen. Käänsin heti katseeni kuin haukka siihen, mistä ääni oli kuulunut, ja sitten juoksin Charmin luo halaukseen.
"Herran jestas mikä vintiö! Noin ei saa tehdä!" toruin vihaisena, mutta kuitenkin samalla lempeästi. (Vaikea tajuta, mutta totta)
"No huusin sinua ja nykäisin housunlahkeidta, mutta et tehnyt elettäkään. Menin vessaan, ja ostin sen great ballin", charmander selitti hymyillen ja esitteli sinistä pokepalloa, "Näpistin sinulta ne sata gold ribboa. Maksoi kuusikymmentä, tässä neljäkymmentä takaisin."
Pokemon antoi minulle neljäkymmentä kultaista nauhaa. Kun olin laskemassa että niitä oikeasti oli neljäkymmentä, tajusin että virkamiehet edelleenkin jahtasivat ninua.
"Charm, meidän on parasta lähteä."
"Miksi?" tämä ihmetteli.
"Selitän myöhemmin", sanoin, "Nyt on kiire."
Otin nopeasti esille Charmin pokepallon ja otin hänet sen sisään. Sitten lähdin juoksemaan pois Pokemartista kauhun vallassa.
Spurttasin joitain muutamia kortteleita. Virkamiehet olivat jääneet Pokemartiin, todennäköisesti katsomaan, etten varastanut mitään. Tuhahdin ajatuksestani kun olin jäänyt kököttämään erään vanhan ja lahon talon juureen. Päästin Charmin pois pallostaan, joka hieroi päätään, valittaen:
"Ravistit tuota palloa kivuliaasti."
"Sori Charm, oli se kiire", huokaisin ja katsoin pokedexiin. Otin siniset great ballin ja hieroin sitä ajatellen sen tulevaa asukasta. Katsoin Route ykkösen suuntaan, missä näinkin jo pientä palaa niittyä. Ajatus sinne pääsystä hakemaan uusi pokemon houkutteli minua. Ehkä joku dedenne istuisi jonkun lehtipuun juuressa yksinäisenä.
"Charm. Meidän on parasta etsiä yösijaa. Kotiin takaisin on liian pitkä matka ennen pimeää", sanoin.
"No ei täältä löydy mitään hotellia", Charm tuhahti, "Enkä halua olla tuossa lahossa talossa, se romahtaa varmasti pian. Saati sitten ihan ulkona."
"Minun mielestä tämä on ihan kiva koti", kuului takaamme vanhankuuloisen naisen ääni. Käänsin säikähtäneenä päätäni. Valkotukkainen ja herttaisennäköinen mummo seisoi hymyillen nojaten kävelykeppiinsä.
"Oletteko tekin niitä uusia pokemonkouluttajia?" hän kysyi. Nyökkäsin silmät suurina.
"Tulkaa vain sisälle. On kohta jo yö, enkä usko että viihdytte nukkua noin ulkona."
Jäin kuitenkin istumaan tuijottaen pelosta jäykkänä mummoon. Charm oli kuitenkin jo heti talon sisällä.
"Älä nyt tyttöseni", mummo sanoi, ja käskin itseäni nousemaan. Charmhan oli jo sisällä!
"Tässä, ottakaa tästä", mummo sanoi sisällä ystävällisesti, ja tarjoili vadista suklaakeksejä, "Käyn keittämässä lämmintä kaakaota."
Mummo laski keksivadin pienelle pöydälle, ja lähti sitten keittiöönsä. Kuului veden kiehumista ja muovipussin avaamista. Minä ja Charm istuttiin mukavalla sohvalla. Itse tuijotin vain takkatuleen ja kuuntelin sen rätinää, samalla pitäen keksiä käsissäni, syömättä sitä. Pokemonini oli taas vauhdilla lappomassa keksejä kitaansa. Pian mummo palasi höyryävät kupit käsissään, ja laski pöydälle kaksi kaakaokuppia.
"Ei kiitos", sanoin heti, vaikka lämmin suklainen litku, jonka päällä oli kermavaahtoa, vaahtokarkkia ja nompparelleja, houkutteli minua suuresti. Oli minulla kuitenkin suuret epäilykset mummoon: kenties hän ilmenesikin joksikin murhaajaksi tai vaikkapa alieniksi.
"Kuinka monta keksiä olet syönyt?" mummo kysyi kiinnostuneena.
"Viisi", valehtelin äkkiä, ehkäpä kekseissä oli myrkkyä?
"En minä ole nähnyt sinun syövän yhtään", Charm ihmetteli, ja mummo katsoi minua tuimasti. Kirosin mielessäni Charmille, ja selitin, että otin kuusi keksiä kerralla, mutta yhtä (mikä oli kädessäni) en ehtinyt syödä.
"Söisitkö sitten tuonkin, jos kerran maistuu?" mummo kysyi.
*Uskomattoman ovela!* ajattelin mielessäni, ja kerroin, "Vatsani on jo täynnä, vaikka keksisi olivatkin hyviä."
Mummo joutui sitten vain esittämään tyytyväistä. Tai siltä se silmissäni näytti.
"Ja olen allerginen maidolle, en valitettavasti voi juoda kaakaotasi."
Katsoin sivusilmällä Charmiin, joka oli jo ryystäämässä vauhdilla kaakaotaan.
"Saanko sitten juoda kaakaosi?" tulipokemon kysyi toiveikkaana.
"Et, että et saa liikaa sokeria. Et ole tottunut tällaiseen sokerihuumaan, ja voisit silloin esimerkiksi vaikkapa sytyttää tämän talon tuleen", selittelin, ja pokemonini joutui huokaisemaan pettymyksestä.
"Väsyttää", Charm valitti hetken päästä. Epäilytti kovasti että niin kuuluisi olla, ja esitin haukottelevaa.
"Teinkin jo teille sängyt valmiiksi", mummo kertoi ja osoitti nurkassa olevaan pieneen huoneeseen, "Ei mikään maailman mukavin, mutta varmasti kuitenkin parempi kuin ulkona."
Charm oli jo heti lysähtänyt nuken sänkyyn, ja kuorsasi sikeästi. Itsekin menin esittämään nukkuvaa, mutta se oli vaikeaa, kun mummo tuijotti meitä pienillä silmillään herkeämättä ovenraossa. Kun onnistuin lopultua esittää kuorsaavaa, mummo käveli tyytyväisenä pois, tietenkin minä vanavedessä mukana. En minä mitenkään pystynyt luottamaan vanhukseen!
Nainen käveli portaita alas kellariin. Sain melkein sydänkohtauksen, kun kuulin portaan allani narahtavan. Onneksi mummo oli (kai) hieman huonokuuloinen, joten hän ei huomannut minua.
Pelotti kävellä pimeässä kellarissa, mutta oikeastaan oli aika hyvä, että valoja ei ollut. Vähemmän todennäköisemmin mummo näkisi sitten minua.
Kellarin päässä kuitenkin hohti valoa. Se paljastui galaksin väriseksi oviaukoksi.
"Avaa avaruus, mahtavalle minulle, aukkosi menestykseeni!" mummo huusi hiljaa. Vaikeaa kuvitella, mutta hän oikeasti huusi, mutta melkein en edes kuullut sitä! Kun mummo oli hävinnyt aukosta sisälle, toistin mummon sanat. En halunnut riskeerata, mitä tapahtuisi, jos en lausuisi sanoja.
Hengitin syvään ja astuin sisälle. Vatsassani muljahti, ja halusin oksentaa, kun galaksi oli vienyt minut ilmoihinsa. Suustani pääsi kyllä vain yskää, kipinöintiä. Kipinät meni nenääni, ja aivastin hihaani. Samassa pyörimiseni pysähtyi, ja seisoin sitten tukevalla kivilattialla. Katsoin hihaani mihin aivastin: siinä ei roikkunutkaan sylkeä, räkää, tai sen tapaista, vaan violettia entistä hittiä slimeä muistuttavaa ainetta. En ollut koskaan saanut slimeä, ja sainkin kokeilla noin samaa ainetta ensimmäistä kertaa. Se kuitenkin osoittautui ällöttäväksi, ja inhoten yritin ottaa sitä pois. Varmuuden vuoksi otin aineen pieneen lasipurkkiin, jospa sitä voisi joskus näyttää poliiseille. (Eihän sitä koskaan voinut tietää, oliko hän rikollinen!)
Seurasin mummoa käytävälle. Päästiin pieneen huoneeseen, jota valaisi soihtuja ja kynttilöitä. Keskellä oli pyöreä pöytä, jonka ääressä mummo seisoi. Vaatteet olivat vaihtuneet hänellä yönmustaksi kaavuksi ja suippohatuksi: mummo oli NOITA!
"Vihdoinkin! Utulitkuni on kohta vihdoin valmista! Enää sen tulipokemonin sylkeä, niin kohta jo koko Nebula minua kumartaa! Voi himskatti, millilitra utulimaa jäi aivastamatta, nyt pitää odottaa vasta ensiyöhön, aargh! Vihaan kun voin vain kerran päivässä ja vieläpä yöllä edistää utulitkuani", mummo, siis noita, puheli itsekseen ärsyyntyneenä ja heitti yhden lasipullon vimmoissaan seinään. Pullo räjähti pieneiksi sirpaleiksi, mutta noita muutti sen takaisin ennalleen, ja teki saman uudestaan ja uudestaan, rikkoi, korjasi, rikkoi, korjasi.
*Tässä on varmaan kulunut kauheasti aikaa*, ajattelin kauhistuneena, *Mutta minä olin oikeassa! Tuohon naiseen ei saanut luottaa!*
"Hmm, voisipa hakea sitä sylkeä purkkiin, ja sitten unholaannuttaa heidät. Ja tietysti ottaa sen tuliksen apurikseni muiden poksien joukkoon", noita tuumaili. Vasta silloin huomasin perällä kymmenien pokemonien kauheissa töissä, juoksemassa hamstereiden pyöräjutussa luoden sähköä, vuoraamassa useita makuuhuoneita, pesemässä noidan sotkut, se mummeli ei tehnyt MITÄÄN, paitsi "unholaannutti" vieraansa ja valmisteli "utulitkua". Sekä tietenkin otti ne vastaan.
Näpsyttelin näystäni kauhistuneena pari valokuvaa, todistusaineistoa varten. Kamera piti niin äänekästä melua, että noitakin kuuli sen. Sitten hän näki minut, ja huusi:
"Kimppuun, oi Aromantelliaun kätyrit!"
Töissä olleet pokemonit käänsivät robottimaisesti päänsä minuun, ja sitten he menivät kimppuuni.