Luku 1

"Et sä meille pärjää Sadepisara!"
"Mene satamaan itsesi kuivaksi äidin luo!"

Noita huutojani sain korvilleni kun Tom piti minua koulun kaappeja vasten kiinni, ja tämän kaverit ilkkuivat minua.

"Turvat kiinni, mä en oo tehnyt teille mitään!" huusin. Minua kismitti että opettajat eivät koskaan puutu tähän, ei - he vain lellivät poikia.

"Jep, et oo ku vaa lyöny mua turpaan." Tom nauroi. Joo, olen kyllä lyönyt sitä - koska se laittoi jalkansa jalkojeni eteen kävellessä niin että kaatuisin.

"Olihan siinä syynsä." sanoin kuivasti ja yritin potkaista poikaa ja rimpuilla irti. Tomin kaveri Lukas tuli pitämään minua jaloista ja en päässyt mitenkään liikkumaan. Vain pää pystyi.

"Jopas, mitäs keksittäisiin sinulle tänään." Tom pohti ja toi päänsä kohti omaani. Katsoin vihaisensti tämän sinisiä silmiä ja tunsin kun hänen blondit hiuksensa tulivat naamalleni. Löin päälläni häntä naamaan ja tämä yllättyi iskusta.

"Opet tulee." Anton huomautti ja Tom ja Lukas päästivät minut vapaaksi otteistaan.

"Mutta muista, tää ei oo loppu." Tom muistutti minua ja lähti kaverit perässään pois.

*Tyhmät pojat.* ajattelin turhautuneena ja juoksin äidinkielen tunnille, sillä poikien takia olin myöhässä siitä jo vartin.

"Myöhässä taas." Ärty ilmoitti turhautuneena katsoen minua tuimasti. Ärty ei siis ole hänen oikea nimensä, hän on oikeasti Matilda. Hän on vaan niin ärsyttävä opettaja.

"Teet sitten pistokokeen myöhästymisestä." Ärty jatkoi ja ojensi minulle paperin. Otin sen ärtyneenä käteeni ja menin istumaan paikalle kirjoittamaan.

"Mikä on genetiivi? Nämähän ovat vasta ensi kappaleessa!" huudahtin ärsyyntyneenä, minulle annettiin tehtäviä mitä minun ei pitäisi osata! Olin onneksi kuitenkin katsonut uteliaisuuttani kirjaa eteenpäin ja laitoin varmana vastauksia paperille. Vietyäni paperini opettajalle hän antoi minulle vielä jälki-istuntoa. Eikä tietenkään kuunnellut selitystäni miksi myöhästyin.

"Tulepas nyt Eemil." maanittelin yksivuotiasta pikkuveljeäni nukkumaan. Olin jo kotona, ja iltaruoka oli juuri syöty. Kello näytti kahdeksaa ja silloin  Eemilin pitäisi mennä nukkumaan.

"Gagga." tämä nauroi.

"Voi hitsi." kirosin ääneen. Vihasin vaippojen vaihtoa.

"Vve ovvi vivvi." Eemil nauroi söpösti ja nauroin itsekin helpottuneena siitä, että vaippa jäisi paikoilleen.

"Tule sitten." pyysin.

"Eenv." poika kieltäytyi.

"Nalle odottaa." maanittelin.

"Navve ovovvaa!" tämä huusi mukana ja alkoi hyppiä tuolilla. Nostin vauvan syliin ja kannoin sen vanhempien huoneeseen sen sänkyyn ja laskin Eemilin nallen vierelle. Tämä rutisti sitä tiukasti ja nukahti. Pojalla oli kunnon unilahjat. Huokaisin syvään ja menin itsekin harjaamaan hampaitani. Katsoin peilistä kuvajaistani. Isot, siniset silmät, pienet vaaleanpunaiset huulet, vino nenä. Vaaleanruskea, kihara polkkatukka ja soikio pää. Päällä musta t-paita, siniset ja erittäin reikäiset farkut. Kaulalla hopeinen sydänkaulakoru jossa luki kultaisin kirjaimin Sade. Tuijotin itseäni pitkään.

"Voisipa elämälleni tapahtua jotain erikoista..." huokaisin ja siivosin hammashoitovälineet kaappiin.

Edelliseen lukuun || Seuraavaan lukuun